Questions? Feedback? powered by Olark live chat software

Onko pankkeja enää olemassa 10 vuoden päästä?


Otsikko saattaa kuulostaa provokatiiviselta, mutta kysymys ei ole aivan tuulesta temmattu, eikä edes itse keksimäni. Kuulin kysymyksen äskettäin Nordic Business Forumissa, jossa sen esitti tanskalainen bisnesguru Soulaima Gourani. Nopeasti muuttuvassa maailmassa perinteiset instituutiot ja kokonaiset toimialat saattavat yhtäkkiä muuttua uhanalaisiksi.

Kysymys pankkien asemasta on hyvinkin ajankohtainen. Ihmisten luottamus pankkeihin on finanssikriisin jälkimainingeissa pohjalukemissa. Suomalaisten luottamus pankkeihin on tutkitusti alhaisin 11 vuoteen ja Ruotsissakin näkyy vahvasti sama trendi. Tuoreen SOM-instituutin raportin mukaan ruotsalaiset luottavat pankkeihin vähemmän kuin esimerkiksi tiedotusvälineisiin ja sairaanhoitoon.

Samalla pankkien valta ja ennen niin itsestään selvä asema rahavirtojen hallitsijoina on murenemassa myös toisesta syystä. Joukkorahoitus, jakamistalous, mobiililompakot ja muut teknologian mahdollistamat uudet ratkaisut tunkeutuvat pankkien perinteiselle tontille. Fixurakin on osa tätä suurta, parhaillaan meneillä olevaa yhteiskunnallista muutosta.

Pankki- ja finanssi-ala oli viime vuosisadan lopulla nopea ottamaan käyttöön uutta teknologiaa muun muassa tarjoamalla asiakkaille sähköistä asiointia verkkopankeissa. Bisnesmalli ja tuotteet olivat kuitenkin hyvin pitkälti samat vanhat. Uudet toimijat pystyvät ketterämmin keksimään uusia tuotteita ja riskienhajautusmalleja ja tuottamaan niitä pankkeja edullisemmin.

Periaatteessahan Fixura toimii kuin pankki, sanan alkuperäisessä merkityksessä. Niin kauan kun rahaa on ollut olemassa, ihmiset ovat myös lainanneet sitä toisilleen. Pankit luotiin alun perin puhtaasti lainanvälittäjiksi, monimutkaisiksi asiat muuttuivat vasta ajan myötä.

Saadakseen takaisin ihmisten luottamuksen pankkien tulisi ottaa mallia uusista toimijoista ja lisätä läpinäkyvyyttä ja kustannustehokkuutta. Uutta kilpailutilannetta ei tarvitse myöskään pelätä – maailmalla on jo nähty esimerkkejä siitä, miten vertaislainayritykset ja pankit tekevät yhteistyötä.

Läntisen maailman suurin vertaislainayritys, yhdysvaltalainen Lending Club, aloitti vuonna 2013 yhteistyön useamman pienen pankin kanssa, ja tästä vuodesta lähtien yhteistyökumppanina on ollut myös suurempi Union Bank. Yhteistyön ajatuksena on hyötyä molempien osapuolten vahvuuksista; vertaislainayrityksen alemmista toimintakustannuksista ja pankkien vahvasta taseesta ja suurista asiakaskannoista.

 

 

Mirja
Name         Mirja Palola
Website     https://www.fixura.fi/fi-fi/home/
Job Title     CEO
Company   Fixura
Kauppapuistikko 15 krs. 5, Vaasa